Siirry suoraan sisältöön.

Toimitusjohtaja ja johtoryhmä

Työllisyysrahaston toimitusjohtaja hoitaa rahastoa Työllisyysrahaston hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa, että Työllisyysrahaston kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi.

Johtoryhmä avustaa toimitusjohtajaa Työllisyysrahaston toiminnan johtamisessa sekä strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteuttamisessa.

Johtoryhmän assistenttina toimii Katja Komulainen (etunimi.sukunimi@tyollisyysrahasto.fi). 

Johtoryhmän jäsenet

Janne Metsämäki

Toimitusjohtaja
Oikeustieteen kandidaatti (OTK)
s. 1960

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Toimitusjohtaja, Työllisyysrahasto 2019–
Sovittelija 2017–
Työntekijäin Ryhmähenkivakuutusasiain neuvottelukunta, puheenjohtaja 2021–

Aiemmat toimet:
Toimitusjohtaja, Työttömyysvakuutusrahasto 2015–2018
Toimitusjohtaja, Koulutusrahasto 2018
Edunvalvontajohtaja, SAK 2014
Valtiosihteeri, työ- ja elinkeinoministeriö 2011–2013
Lukuisissa eri työtehtävissä SAK:ssa ja sosiaali- ja terveysministeriössä 1987–2011

Aiemmat luottamustehtävät:
European Social Insurance Platform (ESIP), hallituksen jäsen 2017–2023
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Elo, hallituksen varajäsen 2014
Finnvera Oyj, hallituksen jäsen 2008–2011
Euroopan talous- ja sosiaalikomitea, jäsen 2006–2010
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 1999–2003, 2008–2011
Varma-Sampo, hallituksen varajäsen 1998–2003

Kuvassa Työllisyysrahaston toimitusjohtaja Janne Metsämäki

Karo Nukarinen

Johtaja
Kauppatieteiden maisteri (KTM)
s. 1976

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Johtaja, talous ja rahoitus, Työllisyysrahasto 2023–
Toimitusjohtajan varahenkilö, Työllisyysrahasto 2023–
Hallituksen jäsen, Salamander Sales and Strategy 2007–

Aiemmat toimet:
Johtaja, rahoitus, strategia ja yrityskaupat, YIT 2022–2023
Rahoitusjohtaja, YIT 2018–2021
Rahoitusjohtaja, Lemminkäinen 2015–2018
Rahoitusjohtaja, Sanitec 2010–2015
Rahoitusjohtaja, Dynea 2005–2010
Talouspäällikkö (monta tehtävää), Dynea 2002–2005
Liikkeenjohdon konsultti, The Boston Consulting Group 2000–2002

Kuvassa Karo Nukarinen

Virpi Halme

Johtaja
Oikeustieteen maisteri (OTM)
s. 1976

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Johtaja, teknologia ja kehitys, Työllisyysrahasto 2021–

Aiemmat toimet:
Johtaja, sisäiset palvelut ja lakiasiat, Työllisyysrahasto 2019–2021
Johtaja, hallinto- ja lakiasiat, Työttömyysvakuutusrahasto 2018
Lakiasiainpäällikkö, Työttömyysvakuutusrahasto 2016–2018
Lakimies, Työttömyysvakuutusrahasto 2005–2016

Kuvassa Virpi Halme

Katja Knaapila

Johtaja
Master of Business Administration (MBA) 
s. 1966

Nykyiset toimet
Johtaja, HR ja viestintä, Työllisyysrahasto 2019–
Hallituksen jäsen, Aboensis Oy 2018–

Aiemmat toimet:
VP, Human Resources Adven Group Oy 2015–2018
HR Director, Travel Services Finnair Oyj 2010–2015
Senior HR Manager, Fujitsu Services Oy 2008–2010
Senior Consultant, HR4 Solutions Oy 2007–2008
Manager, Mergers And Acquisitions Accenture Oy 2006–2007
Professional Development Manager, Nordic sekä muita työtehtäviä, IBM (Oy International Business Machines Ab) 1995–2006
Notariaattisihteeri, Sparbanken i Åboland – Merita 1988–1995

Työllisyysrahaston HR- ja viestintäjohtaja Katja Knaapila.

Tuulikki Saari

Johtaja
Filosofian maisteri (FM)
s. 1979

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Johtaja, asiakkuudet, Työllisyysrahasto 2021 -

Aiemmat toimet:
Palvelujohtaja, henkilövahingot, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia 2015–2021
Yksikönjohtaja, korvauspalvelut, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia 2012-2015 
Myyntipäällikkö, Fenniapalvelu, Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia 2011–2012
Palveluesimies, asiakaspalvelu, Vattenfall Suomi 2005-2011
Projektipäällikkö, Call Solutions Oy 2003-2005

Työllisyysrahaston Asiakkuuksien johtaja Tuulikki Saari. Katja Knaapila.

Jäsenyydet

Työllisyysrahasto on työttömyysvakuutuksen kansainvälisen yhteisjärjestön International Social Security Associationin (ISSA) ja vastaavan Euroopan unionin jäsenmaiden järjestön European Social Insurance Platformin (ESIP) sekä pohjoismaisen Nordiskt Socialförsäkringsmöten (NSF) jäsen. Rahasto on tarkkailijajäsen eurooppalaisessa työmarkkinajärjestöjen hallinnoimien sosiaalivakuutuslaitosten järjestössä (AEIP).

Hallitus

Työllisyysrahaston asioita hoitaa hallitus, jossa on 14 jäsentä. Hallintoneuvosto nimittää hallituksen siten, että 7 hallituksen jäsentä edustaa työmarkkinaosapuolen työnantajia ja 7 työntekijöitä. Hallituksessa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, joista toisen tulee edustaa työnantajia ja toisen työntekijöitä. Puheenjohtajuus on vuorovuosin työnantajien ja työntekijöiden edustajalla. Jos hallituksen jäsenen paikka vapautuu kesken toimikauden, hallintoneuvosto nimittää edellä kuvatun edustavuuden mukaisesti seuraajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Hallintoneuvosto valitsee hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yhdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan.

Hallituksen puheenjohtajana vuonna 2024 toimii Pekka Piispanen (Akava) ja varapuheenjohtajana Vesa Rantahalvari (EK).

Työllisyysrahaston hallituksen jäsenet vuonna 2024 ovat

Pekka Piispanen

Hallituksen puheenjohtaja 2024
Filosofian maisteri (FM)
s. 1960

Pekka-Piispanen.png

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2023– 
Varma, hallituksen jäsen 2017–
Akava, johtaja, vaikuttaminen 2012 –

Aiemmat toimet:
Työeläkevaikuttajat TELA, johtaja 2001 – 2011

Vesa Rantahalvari

Hallituksen varapuheenjohtaja 2024
Hallintotieteiden maisteri (HTM)
s. 1967

Rantahalvari-Vesa.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), johtava asiantuntija 2012–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019–
Työsuojelurahasto, valtuuston jäsen 2013–
Tapaturma-asiain muutoksenhakulautakunnan jäsen 2013–
Työeläkeasiain muutoksenhakulautakunta, jäsen 2012–

Aiemmat toimet:
Sosiaali- ja terveysministeriö, valtiosihteeri 2010–2011
Elinkeinoelämän keskusliitto, asiantuntija 2005–2009
Palvelutyönantajat, sosiaalipoliittinen asiamies 2001–2004
Suomen Vakuutusyhtiöiden keskusliitto, asiamies 1996–2000
Työministeriö, suunnittelija 1993–1995

Aiemmat luottamustehtävät:
Kela, hallituksen jäsen 2016–2021
Tapaturmavakuutuskeskus (ent. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto), hallituksen jäsen 2001–2021
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2012–2018
Koulutusrahasto, hallituksen jäsen 2018
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2005–2010
Koulutusrahasto, hallintoneuvoston jäsen 2015–2017

Tuomas Aarto

Varatuomari (VT)
s. 1973

Aarto-Tuomas.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Palvelualojen työnantajat PALTA ry, toimitusjohtaja 2018–
Työtuomioistuin, jäsen 2016–
Eläketurvakeskus, edustajiston jäsen 2020– 
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019–
Paltalex Oy, hallituksen puheenjohtaja 2018–

Aiemmat toimet: 
Palvelualojen työnantajat PALTA ry, varatoimitusjohtaja 2013–2018
Palvelualojen työnantajat PALTA ry, työmarkkinajohtaja 2012
Empower Group, hallintojohtaja 2011–2012
Empower Oy, johtaja 2008–2010
Energiateollisuus ry, johtaja 2005–2008
Energia-alan Keskusliitto ry, työmarkkinalakimies 2001–2004
Suomen Maalarimestariliitto ry, asiamies 2000–2001
Toijalan käräjäoikeus, notaari 1999–2000
Asianajotoimisto Heikki Salo Oy, avustava lakimies 1998–1999  

Aiemmat luottamustehtävät:
Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto, hallintoneuvoston puheenjohtaja 2019–2023
Teollisuuskeskus Oy, hallituksen jäsen 2018–2022
Vakuutusoikeus, varajäsen 2015–2019
Työtuomioistuin, varajäsen 2013–2016
Koulutusrahasto, hallintoneuvoston jäsen 2017–2018
Koulutusrahasto, hallintoneuvoston varajäsen 2013–2017
Paltalex Oy, hallituksen jäsen 2013–2018
Empower Oy, hallituksen puheenjohtaja 2012
Empower Oy, hallituksen jäsen 2011

Jarkko Eloranta

Valtiotieteiden maisteri (VTM)
s. 1966

 

Jaakko-Eloranta.png

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
SAK, puheenjohtaja 2016-
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2022-
Finnfund, hallintoneuvoston jäsen 2020-
FinUnions, hallituksen puheenjohtaja 2018-
Ilmarinen, hallituksen varapuheenjohtaja 2017-
Palkansaajien koulutussäätiö, hallintoneuvoston puheenjohtaja 2016-
ETUC, hallituksen varapuheenjohtaja ja työvaliokunnan jäsen 2016-

Aiemmat toimet:
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, puheenjohtaja 2011-2016
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, toimialajohtaja 2007-2011

Aiemmat luottamustehtävät:
Vakuutusyhtiö Turva, hallituksen puheenjohtaja 2013-2022
Vakuutusyhtiö Turva, hallituksen jäsen 2007-2012
Eläkevakuutusyhtiö Tapiola, hallintoneuvoston jäsen 2008-2012
Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK, hallituksen puheenjohtaja 2004-2010

Minna Etu-Seppälä 

Oikeustieteen kandidaatti (OTK), LL.M, varatuomari
s. 1972

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Kemianteollisuus ry, työmarkkinajohtaja 2019–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2020–
Veritas Eläkeasioiden neuvottelukunta 2023–
Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnan varajäsen 2014–

Aiemmat toimet:
Palvelualojen Työantajat (Palta ry), työmarkkinapäällikkö 2017–2019
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), asiantuntija Työelämä-vastuualueella 2013–2017
Neste Shipping Oy, merihenkilöstöpäällikkö 2012–2013

Aiemmat luottamustehtävät:
Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta jäsen 2017–2018
Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan jäsen 2014–2016
Työtuomioistuin, varajäsen 2007–2009

Riikka Heikinheimo

Filosofian tohtori (FT)
s. 1963

Heikinheimo-Riikka.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK), johtaja 2015–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019–
Työvoima-, koulutus- ja elinkeinoasiain neuvosto 2015–2017, 2018–2020
AEL, hallintoneuvoston jäsen 2017–
ATK instituutti, hallintoneuvoston jäsen 2017–
Teknillisten Tieteiden Akatemia (TTA), jäsen 2014–

Aiemmat toimet:
Suomen Akatemia, johtaja 2014–2015
Innovaatiorahoituskeskus Tekes, johtaja 2006–2014

Aiemmat luottamustehtävät:
Opetushallituksen johtokunta, varajäsen 2015–2023
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2018
Koulutusrahaston hallituksen puheenjohtaja 2016 ja 2018
Koulutusrahaston hallituksen varapuheenjohtaja 2017
Lääketieteen säätiön hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 2013–2017
Arktisen alueen neuvottelukunnan asiantuntijajäsen 2014
International Board of Directors (ARIA), Alberta, Kanada 2009–2015
Expert Group on European Forum of Forward Looking Activities (EFFLA/RISE), asiantuntijajäsen 2011–2015
Kansallisen innovaatiostrategiaryhmän jäsen 2008

Minna Helle

Oikeustieteen kandidaatti (OTK)
s. 1972

Helle-Minna.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Teknologiateollisuus, varatoimitusjohtaja 2021–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019–
Työeläkevakuutusyhtiö Elo, hallituksen jäsen 2019–
Eläketurvakeskus, hallituksen jäsen 2018–
Maanpuolustuskurssiyhdistys, hallituksen jäsen 2017–

Aiemmat toimet:
Työsuhdejuristit Oy, hallituksen jäsen 1.7.2018 – 2021
Teknologiateollisuus, työmarkkinajohtaja 2018–2021
Valtakunnansovittelija 2015–2018
STTK, edunvalvontajohtaja 2013–2014
TELA, johtaja 2011–2013
Akava, edunvalvontajohtaja 2009–2011
Tehy, johtaja 2006–2009
Akava, lakimies 2000–2006
Suomen Journalistiliitto, työehtoasiamies 1997–1999

Aiemmat luottamustehtävät:
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2018
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta, puheenjohtaja 2015–2017
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta, jaoston puheenjohtaja 1-5/2018
Eläketurvakeskus, hallituksen jäsen 2013–2015
Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, hallituksen jäsen 2014
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2013–2014 ja 2009–2011

Markku Jalonen

Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti (YTL)
s. 1960

Jalonen-Markku.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, toimitusjohtaja, 2021–

Talousneuvoston jäsen 2022–

Kevan hallituksen jäsen 2020–

Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019–
Eläketurvakeskus, hallituksen jäsen 2017–
Arvonimilautakunnan jäsen 2011– , varapuheenjohtaja 2016–

Aiemmat toimet:
Kuntatyönantajat, työmarkkinajohtaja 2007–2021
Kuntatyönantajat, apulaisjohtaja 2006–2007
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto, puheenjohtaja 2001–2006

Aiemmat luottamustehtävät:
FCG Talent Oy, hallituksen jäsen 2017–2021
Koulutusrahasto, hallintoneuvoston jäsen 2007–2018
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2007–2018
Eläketurvakeskus, hallituksen varajäsen 2014–2016
Vakuutusyhtiö Kaleva, hallintoneuvoston jäsen 2001–2005

Patrizio Lainà

Valtiotieteiden tohtori (VTT) & kauppatieteiden maisteri (KTM)
s. 1985

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
STTK, pääekonomisti 2019–
Työn ja talouden tutkimus LABOREn hallituksen varapuheenjohtaja 2022–
Työn ja talouden tutkimus LABOREn hallituksen jäsen 2021–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2021–
Valtiovarainministeriön vero- ja maksutulojen sekä etuuksien rahoituksen jakautumisesta julkisen
talouden eri sektoreiden kesken selvittävän työryhmä, jäsen 2023–

Aiemmat toimet:
SAK, ekonomisti 2017–2019
Helsingin yliopisto, väitöskirjatutkija 2013–2017
Suomen pankki, ekonomisti 2012–2013

Aiemmat luottamustehtävät:
Sosiaaliturvauudistuksen parlamentaarinen komitea, jäsen 2020–2021

Henrika Nybondas-Kangas

Oikeustieteen kandidaatti (OTK), varatuomari (VT)
s. 1974

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, neuvottelujohtaja 2022 - 
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2021 - 
Vakuutusoikeus, asiantuntijajäsen 2010 - 

Aiemmat toimet:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT (ent. KT Kuntatyönantajat), neuvottelupäällikkö 2011 - 2022 
KT Kuntatyönantajat, johtava työmarkkinalakimies 2009 - 2011
KT Kuntatyönantajat, (ent. Kunnallinen työmarkkinalaitos), työmarkkinalakimies 1999 - 2009
Svenska handelshögskolan, projektityöntekijä 1998 - 1999

Antti Palola

Merikapteeni
s. 1959

Palola-Antti.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
STTK ry, puheenjohtaja 2013–
Talousneuvosto, jäsen 2013–
Työ-, koulutus- ja elinkeinoasiain neuvosto, jäsen 2013–
E2 Tutkimus, hallituksen jäsen 2021–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019–
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, hallituksen varapuheenjohtaja 2014–
OP Uusimaa, hallintoneuvoston jäsen 2021–

Aiemmat toimet:
Palkansaajajärjestö Pardia, puheenjohtaja 2005–2013
Suomen Laivanpäällystöliitto, varatoiminnanjohtaja 1998–2005
Åbo Navigationsinstitut / Yrkeshögskolan Sydväst, rehtori ja koulutusohjelman johtaja 1996–1998

Aiemmat luottamustehtävät:
Eläketurvakeskus, edustajiston jäsen 2014–2021
Keskinäinen vakuutusyhtiö Kaleva, hallintoneuvoston jäsen 2006–2021
Koulutusrahasto, hallintoneuvoston jäsen 2014–2018
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2015–2018
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, hallituksen jäsen 2005–2013
Eläketurvakeskus, edustajiston varajäsen 2008–2013

Saana Siekkinen

Yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM)
s. 1972

Siekkinen-Saana.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
SAK, johtaja 2018–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019– 
Kela, hallituksen jäsen 2016–
Eläketurvakeskus, hallituksen varajäsen 2016–
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, hallituksen jäsen 2020–
Työsuojelurahasto, valtuuston jäsen 2018–

Aiemmat toimet:
Keskinäinen vakuutusyhtiö Kaleva, hallintoneuvoston jäsen 2017–2020
SAK, johtaja 2015–2017
Palvelualojen ammattiliitto, kehittämisjohtaja 2013–2014
SAK, kehittämisjohtaja 2011–2013
Koulutus- ja työvoima-asioiden päällikkö, SAK 2009–2011

Aiemmat luottamustehtävät:
Työllisyysrahasto, hallituksen puheenjohtaja 2022
Koulutusrahasto, hallituksen varajäsen 2016–2018
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2015–2018
Työturvallisuuskeskus, hallituksen puheenjohtaja 2015–2017
Työterveyslaitos, johtokunnan varajäsen 2012–2017
Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry, hallituksen puheenjohtaja 2016–2017
Koulutusrahasto, hallituksen jäsen 2011–2013, 2015
Koulutusrahasto, hallituksen puheenjohtaja 2013
Koulutusrahasto, hallituksen varapuheenjohtaja 2012
Työturvallisuuskeskus, hallituksen varapuheenjohtaja 2013–2015
Elinikäisen oppimisen neuvosto, puheenjohtaja 2012–2015

Heikki Taulu

Yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM)
s. 1973

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
Akava, ekonomisti 2012–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2021–
Työttömyyskassojen tukikassan hallituksen varajäsen 2023–
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta, jäsen 2018– 

Aiemmat toimet:
Akava, työvoimapoliittinen asiamies 2006–2011
Kuntien eläkevakuutus, tilastosuunnittelija 2003–2006
Tekniikan akateemisten liitto TEK, tutkija/informaatikko 2002–2003
Tilastokeskus, yliaktuaari 2001–2002

Pirjo Väänänen

Sosionomi Ylempi AMK
s.1971

Väänänen Pirjo.jpg

Nykyiset toimet ja luottamustehtävät:
SAK, sosiaaliasioiden päällikkö 2018– 
Ilmarinen, hallintoneuvoston jäsen, 2020–
Työllisyysrahasto, hallituksen jäsen 2019–
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta, jäsen 2018–

Aiemmat toimet:
SAK, työllisyysasioiden päällikkö 2012–2017
Tasavallan presidentin kanslia, erityisavustaja 2009–2010
SAK, sosiaalipoliittinen asiantuntija 2006–2008, 2011
Rakennusliitto ry, sosiaalisihteeri 2000–2005
Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto SAKKI ry, puheenjohtaja 1998–2000

Aiemmat luottamustehtävät:
Ryhmähenkivakuutusasian neuvottelukunta, jäsen 2018–2021
Ilmarinen, eläkeasiain neuvottelukunta 2012–2020
Vates säätiö, hallituksen jäsen 2014–2017
Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta, jäsen 2010–2017
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2017–2018
Työttömyysvakuutusrahasto, hallituksen jäsen 2011
Ryhmähenkivakuutusasian neuvottelukunta, jäsen 2007–2008, 2010–2011
Tapaturma-asian korvauslautakunta, jäsen 2008, 2010–2011
Eläketurvakeskus, hallituksen jäsen 2006–2007

Hallintoneuvosto

Työllisyysrahastossa korkeinta päätösvaltaa käyttää hallintoneuvosto, jossa on 18 jäsentä. Jäsenistä 9 edustaa työnantajia ja 9 työntekijöitä. Hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan kalenterivuodeksi kerrallaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joista toisen tulee edustaa työnantajia ja toisen työntekijöitä. Puheenjohtajuus on vuorovuosin työnantajien ja työntekijöiden edustajilla.
Valtioneuvosto nimittää Työllisyysrahaston hallintoneuvoston jäsenet siten, että kuusi jäsentä nimitetään Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n, kolme kunnallisen työmarkkinalaitoksen, kolme Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:n, kolme Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:n ja kolme Akava ry:n asettamista ehdokkaista. Työllisyysrahaston hallintoneuvoston jäsenten toimikausi on kolme kalenterivuotta.

Hallintoneuvosto valitsee hallintoneuvoston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yhdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan.
Valtioneuvosto nimitti 2.11.2023 työmarkkinaosapuolten esityksestä Työllisyysrahaston hallintoneuvoston jäsenet toimikaudeksi 1.1.2024–31.12.2026. 

Hallintoneuvoston puheenjohtajana toimii vuonna 2024 Antti Zitting ja varapuheenjohtajana Riku Aalto

Hallintoneuvoston jäsenet ovat:

Nimi Nykyinen tehtävä
Riku Aalto, HTM, s. 1965 Puheenjohtaja, Teollisuusliitto ry
Maria Kaisa Aula, VTL, YTT, s. 1962 Aluehallituksen puheenjohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue
Jari Jokinen, DI, s.1967 Toiminnanjohtaja, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry
Teemu Kokko, KTT, s. 1961 Toimitusjohtaja, rehtori, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Antti Korpiniemi, MMM, s. 1961 Toimitusjohtaja, Berner Oy
Tomi Lantto, KTM, s. 1970 Toimitusjohtaja, Antell
Petri Lindroos, KM, s. 1965 Neuvottelujohtaja, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ry
Salla Luomanmäki, FM, s. 1963 Akavan hallituksen jäsen, Akava ry:n edustaja
Jorma Malinen, autom.suunn., s. 1959 Puheenjohtaja, Ammattiliitto Pro
Matti Mettälä, VT, s. 1963 Johtaja, henkilöstö, Kesko Oyj
Outi Mäkelä, KTM, s. 1974 Kunnanjohtaja, Nurmijärvi
Olli Nikula, KTM, s. 1967 Toimitusjohtaja, Saint-Gobain Finland Oy
Päivi Inberg, perushoitaja, s. 1972 Puheenjohtaja, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
Saila Ruuth, VTM, s.1981 Toimialajohtaja, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Millariikka Rytkönen, kätilö AMK, sairaanhoitaja YAMK, s. 1975 Puheenjohtaja, Sosiaali, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy
Annika Rönni-Sällinen, OTK, s. 1976 Puheenjohtaja, Palvelualojen ammattiliitto PAM
Antti Zitting, DI, s. 1956 Hallituksen puheenjohtaja, Sacotec-yhtiöt
Nina Brask, kuntohoitaja, s. 1972 Aluehallituksen puheenjohtaja, Kymenlaakson hyvinvointialue

 

Sivu päivitetty: 8.12.2023