Työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuuden alaikäraja nousee 18 vuoteen elokuun alussa. Muutos koskee palkkoja, jotka maksetaan 1.8.2022 ja sen jälkeen. Huomioithan ikärajan muuttumisen jo, kun käsittelet elokuun palkkoja.
Kun maksat palkkaa työntekijälle, joka ikänsä puolesta ei ole työttömyysvakuutusmaksuvelvollinen, on tulorekisterin palkkatietoilmoituksella annettava Vakuuttamisen poikkeustilanteen tyyppi -kohtaan tiedoksi Ei vakuuttamisvelvollisuutta (työttömyysvakuutus).
Tällä hetkellä työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuuden alaikäraja on 17 vuotta. Lakiuudistuksen myötä maksuvelvollisuus alkaa työntekijän 18-vuotissyntymäpäivää seuraavan kalenterikuukauden alusta.
Huomioithan, että muutoksen myötä työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuus saattaa lakata väliaikaisesti sellaisen työntekijän osalta, joka on 17-vuotias muutoksen tullessa voimaan 1.8.2022. Tämän jälkeen työntekijän maksuvelvollisuus alkaa, kun hän täyttää 18 vuotta.
Esimerkki: Työntekijä työskentelee yrityksessä touko-joulukuun 2022. Hän täyttää 18 vuotta syyskuussa. Työnantaja perii hänen palkastaan työttömyysvakuutusmaksun toukokuun, kesäkuun ja heinäkuun palkasta ja jälleen lokakuun, marraskuun ja joulukuun palkasta.
Työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuuden yläikäraja ei muutu. Maksuvelvollisuus ei koske 65 vuotta täyttäneitä henkilöitä. Maksuvelvollisuus päättyy työntekijän 65-vuotissyntymäpäivää seuraavan kuukauden alusta.
Lakimuutoksen taustalla on oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen asti 1.8.2021 alkaen. Muutoksen johdosta työttömyysturvalakia muutettiin niin, että työttömyysetuuden myöntämisen alaikäraja on pääsääntöisesti 18 vuotta. Tarkoituksena on, että työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuuden alaikäraja seuraisi mahdollisimman tarkasti työttömyysetuuden myöntämisen alaikärajaa. Työttömyysvakuutusmaksuvelvollisuuden alaikärajan muutos kuitenkin astuu voimaan vasta vuotta myöhemmin eli 1.8.2022.
Lisätietoa:
Työttömyysvakuutusmaksut Työllisyysrahaston verkkosivuilla
Uutinen: Työttömyysvakuutusmaksujen maksuvelvollisuuden alaikärajaan muutos 1.8.2022 alkaen